Kerrostaloissa ei ole mitään vikaa. Kerrostaloissa on jopa ihan mukava asua. Kerrostaloissa on elämää. Jos hoen tätä mantraani riittävän pitkään, alankohan pian uskoa? Koko pienen ikäni olen kerrostalossa asunut ja tiedän miten kerrostalossa asutaan oikeaoppisesti, mutta päähän vain välillä ottaa ihmiset jotka ei ole tästä asumiskoodista tietoisia.

1. Elämisestä lähtee ääniä. Niitä on kerrostalossa opittava sietämään. Joskus tullaan kotiin vähän myöhään, joskus saattaa kompuroida ja silloin tömähtää, ja keskellä yötäkin saattaa joskus tulla hätä niin että sitä vettä on vain valitettavasti valutettava hiukan ja vessa on vedettävä. Sitä ei tehdä kiusalla, ja se joka ei näitä siedä muuttakoon takaisin susirajan taakse pöpelikköön, siellä saa olla hiljaa ja rauhassa.

2. Se musiikki... Tiedän että itse saatan päiväsaikaan varsin kovaäänisestikin soittaa musiikkia, puhumattakaan huilun äänen kantavuudesta, mutta ei koskaan ilta-yhdeksän jälkeen. Tai siis, huilua en soita ilta-yhdeksän jälkeen, hyvä jos soitan ilta-kahdeksankaan jälkeen, mutta radiota voi hiljaa soittaa vaikka läpi yön. Kuinka hiljaa? Jos kävelen tästä koneeltani viitisen metriä keittiöön, en kuule radion ääntä, ja välissä ei ole edes ovea, kuinka naapuri kuulisi sen seinän läpi? Niin hiljaa.

Niin että helvetti, onko ne kotibileet pakko järjestää kymmeneltä sunnuntai-iltana?! Jumputi jumputi jumputi vaan... Jesh... Eikä ne soita edes hyvää musikkia... Pikkasen on vissiin vola madaltunut, mutta silti kuuluu seinän läpi loud and clear ja mulla on toi TV tossa vieressä kuitenkin päällä... No, yks hailee, onhan mulla korvakuulokkeet. Sääli vaan niitä joilla ei ole.

Sain muuten Jumalaiset Jajasiskot luettua ja leffankin katottua. Kirja oli parempi. Ei sinänsä, leffakin oli ihan jees, pari juttua siinä otti päähän (Mutta missä on Hueylene? And what's with all the yelling "Ya Ya"?), mutta ihan mukiinmenevä filkka.

Nyt jotain purtavaa.