Yli kuukauteen en ole naamaani ruotsin tunneilla näyttänyt, kolmeen viikkoon englannin tunneilla ja melkein yhtä pitkään on kulunut aikaa edellisestä käynnistä DokHallin kurssilla. Diagnoosi on mielestäni varsin selvä, akuutti opiskelumotivaation puute ja yleinen saamattomuus. Suoraansanottuna ottaa päähän.

Kesä oli semmoista hurlumheitä, että hitaampia heikottaa. Töitä, töitä ja töitä, nukkui kun ehti ja tuli vedettyä pari varsin pitkää putkea alta viiden tunnin yöunilla. Teki hyvää. Sitten kun tuli paluu takaisin koulunpenkille niin ei siitä opiskelun kulmasta oikeen tahtonut saada kiinni, kun väsytti niin paljon ja tunteja oli niin vähän että se pois jääminen oli niin helppoa. Lisäksi olivat useimmat opettajatkin poistaneet läsnäolopakot.

Nyt kun sitten taas olisin menossa niille tunneille, niin odotettavissa on kommenttia ainakin yhdeltä näistä opettajista. Kiinnostaako mennä tunneille noita kommentteja kuuntelemaan? Eipä juuri. Tulee esiin taas tämä ammattikorkeiden suurin heikkous, ainakin meidän lafkassa: molemminpuoleisen kunnioituksen puute. Kun niin moni opettaja katsoo olevansa opiskelijan yläpuolella, eikä opiskelijan yhteistyökumppani, kuten tuo johtoporras on suuressa viisaudessaan lunnehtinut opiskelijan ja opettajan vuorovaikutusta. Kuinka me emme millään muotoa voi pärjätä tentissä, saatikka sitten työelämässä, ilman että olemme istuneet heidän tunneillaan. Just. Aikuinen ihminen olen, lukutaitoinenkin nelivuotiaasta lähtien, ei ole hankalaa lukea noita asioita kirjasta. Paitsi että kirjassa on kuulemma jotain aika pahoja virheitä. Kiva kiva, onko sitä kirjaa sitten pakko käyttää? Koko homma mättää, eikä vain tän yhden kurssin kohdalla. Onhan mulla vissiin omassa asenteessanikin hieman korjaamisen varaa, mutta toisaalta, mihin suuntaan sitä omaa asennetta tulisi korjata? Kun nämä epäkohdat nyt kuitenkin ovat olemassa, siitä ei pääse yli eikä ympäri, ja asialle pitää jotain tehdä ja prkle jos ei kukaan muu tee mitään niin minä sitten.

Nyt menen juomaan lisää kahvia että rauhoitun hieman. Olis yksi työhaastattelu harjottelupaikkaa varten tänään. Wish me luck...