Juu ei.

Päättivät sitten eilen nostaa vanhempien tulorajoja, siis tapauksissa joissa vanhempien tulot vaikuttavat alle 20-vuotiaan opintotukiin. Ihan hyvä juttu, hienoa että näin päättivät, mutta se ei paljoa lämmitä niitä alle 18-vuotiaita joiden opintotukiin vaikuttavat edelleen ne samat vanhat tulorajat. Itse tämän päätöksen piiriin kuulumattomana suhtaudun asiaan hieman ristiriitaisesti. Olen iloinen niiden puolesta, joiden elämää tämä päätös saattaa helpottaa, mutta toisaalta olen katkera siitä, että äänestyksessä kaatuneisiin ehdotuksiin kuuluivat mm. opintotuen nostaminen jo ensi syksynä (jonka siis on parasta tapahtuasitten silloin luvattuna ajankohtana syksyllä 2008!!) sekä "itsenäisesti asuvien opiskelijoiden vapauttaminen tulorajojen katsomisesta". Olisivat nyt edes tuon jälkimmäisen hyväksyneet! Jos eivät meille valtion puolesta halua lisää rahaa elämiseen antaa, antaisivat nyt edes mahdollisuuden sen elannon ansaitsemiseen töitä tekemällä! Helvetin idiootit! Opiskelijat ovat ainoa kansanryhmä jota ihmiset patistavat syömään velaksi. Hypätkää kaivoon!

Nyt menen johonkin muualle marmattamaan tai vaikka tekemään jotain hyödyllistä. Tai sitten en.