Nuorin serkku pääsi tänään ripille ja olin muun suvun mukana seuraamassa konfirmaatiotaan. Olipa jälleen varsin oivallinen tilaisuus harrastaa erästä suosikki ajanvietettäni, nimittäin ihmisten ja heidän edesottamuksiensa tarkkailua.

Huomio nro. 1: Ihmiset ovat täysin piittaamattomia kielloista, pyynnöistä tai säännöistä.

Konfirmaation aluksi pastori muistutti seurakuntaa sulkemaan puhelimensa. Mielestäni tuo on niin itsestäänselvyys ja se, että asiasta täytyy edelleen ihmisiä muistuttaa, vaikka kännykät ovat olleet pysyvä osa suomalaisten arkipäivää jo yli vuosikymmenen, eikä tuota olla vieläkään opittu, kertoo jotain suurimman osan suomalaisten yleisestä älykkyyden tasosta. Anteeksi nyt, mutta niin se vain on. Ja kuinka ollakaan, niinpä siellä vain takarivissä pärähti jollain oman elämänsä sankarilla luuri soimaan kesken messun. Notta onnea vain ja menestystä.

Ripille pääsy on edelleen vissiin jonkin sortin virstapylväs nuoren suomalaisen elämässä, eikä siinä mitään. Any excuse for a party! Totta kai vanhemmat haluavat valokuvia tästä tärkeästä tilaisuudesta, se on täysin ymmärrettävää. Mutta jos erikseen on ilmoitettu, että nuorten ensimmäisen ehtoollisen aikana ei saa valokuvata, niin mikä ihme siinä on ettei edes tätä täysin ymmärrettävää pyyntöä osata kunnioittaa?! "Kiellon" tarkoituksena kun oli rauhoittaa/pyhittää tuo ensimmäinen ehtoollinen, niin eiköshän vain siellä ylpeät äipät ja iskät salamavalot räpsyen ole tunkemassa niiden canoneidensa kanssa kiinni kasvoihin tuota ensimmäistä öylättiä ikuistamaan. Joku roti, ihmiset!

Ja mikä siinä on, että toisilla ei vain tunnu olevan minkäännäköistä ymmärrystä ja tajua siitä, miten kirkkoon pukeudutaan. Tämä johtunee siitä, että suomalaiset eivät erityisemmin kirkkoa paikkana tai instituutiona tänä päivänä arvosta, siksi pukeutumista ei lainkaan ajatella. Ymmärrän, että on kesä ja kuuma, vaikka tänään ei mikään erityisen lämmin päivä ollutkaan, ja halutaan pukeutua kevyemmin ja tämän takia kaiken maailman olkaimettomia virityksiä tuli sitten nähtyä tuossakin messussa, mutta niinkin pienellä vaivalla kuin kevyellä hartiahuivilla nuokin asut olisi saanut täysin pelastettua. Sori nyt vain, kutsukaa vanhanaikaiseksi konservatiiviksi, mutta kirkkoon ei mennä olkapäät paljaina! Ei naiset eikä liioin miehetkään.

Huomio nro. 2: Ne lapset, ne lapset...

Voi huokaus, kun ne herrantertut pitää raahata joka paikkaan, vaikka vanhemmilla varmaan hyvin on tiedossa että ei se Lasse-Petteri kuitenkaan jaksa paikallaan istua ja kiipeilee ja roikkuu ja hytkyy ja potkii varttitunnin istumisen jälkeen. Ihan pienimmät saattavat säikähtää urkujen kovaa ääntä (tiedän pari virttä joissa ensin soitto on rauhallista ja hiljaisempaa muutaman säkeistön ja vikassa säkeistössä kanttori antaa palaa oikein kunnolla), yritä nyt siinä sitten hyssytellä pilttiä, kestää parhaassa tapauksessa koko messun ajan. Kuten jo aikaisemmin tuossa mainitsin, suomalaisten arvostus kirkkoa kohtaan kun ei ole mikään niitä mittavimpia, nousee kysymys, miksi he haluavat ne lapsensa väen vängällä raahata sinne kirkkoon? Tiedän niitä uskovaisia, joille kirkkoon meneminen todella merkitsee jotain, ja joille on tärkeätä että lapset osallistuvat ja näkevät ja kuulevat kirkonmenoja, mutta esimerkiksi se tänään takanamme istunut äiti lapsineen ei kuulunut tähän ryhmään... Kyllä, tiedän, että eräs Raamatunkohtakin puuttuu tähän asiaan, mutta ajatelkaahan hyvät ihmiset nyt hieman tätä asiaa. Lapset huomaavat kyllä, jos jokin asia ei vanhempia erityisemmin kiinnosta. Ja jos vanhempia ei kiinnosta, miksi heitäkään pitäisi kiinnostaa? Tokkopa nuo aivan nuorimmat oikein ymmärtävät tuon konfirmaation merkitystä, huomaavat vain että jaa, pakollahan täällä ollaan, eipä taida kiinnostaa siis minuakaan, tylsää...

Huomio nro. 3: Kyllä, myös Suomen Ev.lut. kirkko osaa muuntautua ja toimia tehokkaasti.

Serkun seurakunnassa oli tuo ehtoollisen jako hoidettu hieman poikkeavasti monista muista seurakunnista. Ehtoollisleipä kastettiin viiniin ja se annettiin suoraan suuhun. Koko prosessi kävi nopeasti ja tehokkaasti ja siististi, ilman sen kummempia kommelluksia. Iso kirkko ja paljon ehtoolliselle tulijoita, kuitenkin homma sujui kätevästi. Sitäpaitsi, se ehtoollisleipä tuppaa aina jäämään kiinni sinne kitalakeen, kun on niin kuivaa. Se, että leipä oli kastettu siihen viiniin, poisti tuonkin ikävyyden.

Notta tämmöistä tällä kertaa.

Tj 8 palvelukseenastumiseen...